Jokaviikkoinen saunavuoro on niitä elämän pieniä nautintoja, joita oppii todella arvostamaan, kun jää niistä ilman. Marraskuussa puhjennut rasvapattini jätti vasemman kainalon taakse märkivän montun, joka oli niin pitkä kuin leveäkin ja ihan yhtä syvä, reilut pari senttiä suuntaansa. Haava on nyt parantunut siinä määrin, että pääsin tänään saunaan.

Pakollinen saunomistauko venyi kuusiviikkoiseksi. Suihkussa läträäminen ei ole sama asia. En koskaan tunne itseäni täysin puhtaaksi suihkunkaan jälkeen, puhumattakaan tilanteesta, jossa täytyy varoa kastelemasta vasenta kainaloa.

Tärkeintä saunassa on kuitenkin sielunpuhdistus. On tunti aikaa rentoutua löylyssä ja kuunnella omia ajatuksia. Ne kuulostavat aivan toisenlaisilta saunassa. Se on ikään kuin maailma maailmassa, johon ei kantaudu mitään siitä suuremmasta maailmasta. Sen sijaan saunan miniatyyrimaailmasta kantautuu tähän suureen ja ikävään maailmaan energiaa viikoksi eteenpäin.

Huomisaamuna käyn näyttäytymässä terveysasemalla. Hyvällä tuurilla haava todetaan virallisesti parantuneeksi, ja pääsen alituisesta siteenvaihtoreissustanikin eroon. Jos jotain vikaa kainalon taakse jäikin, niin sen kyllä sauna parantaa.