Aina jostain haukutaan

Comments: 0    

YLE 24 välittää Ulkopoliittisen instituutin johtajan Tapani Vaahtorannan Aamulehdessä julkaistua kritiikkiä presidentti Tarja Haloselle. Vaahtorannan mielestä Halosen toisen kauden alku on ollut ulkopoliittisesti vaisu verrattuna ensimmäiseen. No mitä tuosta nyt pitäisi arvata?

Ensimmäinen virkakausihan kesti kuusi vuotta, kun taas tämä toinen on tähän mennessä kestänyt vasta vähän yli neljä kuukautta. Ehkä sitten toisen virkakauden päätyttyä on oikea aika katsoa, millaiseksi se muodostui. Jos taas Vaahtoranta perustaa esimerkiksi presidentin ulkomaanmatkailuun kohdistuvan arvionsa ensimmäisen kauden neljään ensimmäiseen kuukauteen, niin on kai luonnollista, että Halonen tuolloin uutena presidenttinä matkaili ahkerasti. Pitihän hänen käydä vähän siellä sun täällä esittäytymässä. Toista virkakauttaan hän tietysti aloitti ihan toisenlaisista lähtökohdista.

Ei ole pressalla helppoa. Jos sotkeutuu liikaa asioihin, niin ollaan moittimassa valtuuksien ylittämisestä. Ja jos taas antaa tilaa hallitukselle, niin syytetäänkin vaisuudesta.

Koettakaa nyt kriitikot lopulta päättää, mistä presidenttiä haukutte!


Back to entries      Comment on this entry



Comment on this entry

Registered users may login here

Name:

E-Mail:

Homepage:



Security code (as shown above):

Enter comment:

   

Back to entries