Send entry via E-mail
 
To:
From:
 Send me a copy.
Text:
  Uusia lakeja Ruotsissa

Ruotsissa on noin 1.200 voimassaolevaa lakia ja sen lisäksi noin 2.200 asetusta tai asetuksiin rinnastettavaa viranomaismääräystä. Ruotsissa onkin tapana säädellä kaikkea mahdollista, koska muutoin kansalaisille saattaisi syntyä virheellinen käsitys, että he saavat itse päättää omista asioistaan. Yleensä kaikki, mitä Ruotsissa ei ole kielletty, on sen sijaan pakollista.

Perinteisesti hyvin suuri osa laeista ja muista määräyksistä astuu voimaan heinäkuun alussa. Viime perjantaina astui voimaan 550 oikeussäädöstä, joista 28 oli uusia lakeja ja 27 uusia asetuksia. Loput olivat vanhojen säädösten muutoksia.

Tupakointi on tästä lähtien kielletty kaikissa ravintoloissa, baareissa, pubeissa ja kahviloissa lukuunottamatta niitä, joissa tarjoilu tapahtuu ulkona (esimerkiksi terassit). Laki koskee kaikkia liikkeitä, joissa "elinkeinonomaisesti tarjoillaan ruokaa tai juomaa, ja joissa on mahdollisuus syödä tai juoda paikan päällä". Ruotsalaiset tuntien tuostakin määritelmästä joku löytänee porsaanreiän.

Jos rekisteröidyssä parisuhteessa tai avoliitossa elävän lesboparin toiselle osapuolelle tehdään "avustettu hedelmöitys" (lakitermi keinohedelmöitykselle), ja toinen osapuoli (siis se, jota ei ole hedelmöitetty) antaa toimenpiteeseen suostumuksensa, tulee molemmista lapsen vanhempia täysin oikeuksin ja velvollisuuksin. Edellytyksenä on kuitenkin, että lapsen pitää olla todennäköisesti syntynyt kyseisestä keinohedelmöityksestä. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, on lakiin tehty oleellinen rajaus.

Laki ei koske avustettua hedelmöitystä, joka on tapahtunut Ruotsin julkisen terveydenhuollon ulkopuolella. Toisin sanoen jos avustettu hedelmöitys on tehty ulkomailla tai suorastaan omin päin Ruotsissa, tulee lapsen isyys entiseen tapaan selvittää Ruotsin lakien mukaisesti. Vanhemmuus voidaan kuitenkin ratkaista adoptiolla, "jos se on lapselle hyödyksi ja muut edellytykset ovat olemassa".

Tässä kohden on syytä erikseen todeta, että missään ei ole säädetty julkisen terveydenhuollon velvollisuudesta järjestää lesbopareille avustettuja hedelmöityksiä. Niinpä tämä onkin tyypillinen ruotsalainen laki. Yksityiskohtaisia säädöksiä on paljon, eikä se takaa kansalaiselle minkäänlaisia yksiselitteisiä oikeuksia.

Rangaistuksia alkoholijuomien luvattomasta myynnistä tai valmistuksesta kiristetään. Tähän saakka viinarötöksistä on rangaistu korkeintaan neljällä vuodella vankeutta, uuden lain mukaan rangaistus on vankeutta vähintään kuusi kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Sakoilla ei siis enää pääse.

Alkoholin luvattomasta hallustapidosta voi tästä lähtien saada vankeutta enintään kaksi vuotta. Lisäksi kielletään alkoholijuomien säilyttäminen myymälässä. Kieltoa perustellaan sillä, että halutaan vaikeuttaa laitonta alkoholinmyyntiä esimerkiksi lähimyymälöiden tiskin alta. Niinpä! Eihän sitä tietenkään voi enää laittomasti myydä, kun laki kieltää tuomasta viinaa myyntitilaan.

Kunnille säädetään velvollisuus olla jatkuvasti selvillä koulunsa lopettaneiden (oppivelvollisuuden suorittaneiden) alle 20-vuotiaiden työllistymisestä tai koulutukseen osallistumisesta, jotta olisi mahdollisuus tarjota jokaiselle sopivia henkilökohtaisia toimenpiteitä. Tämä laki ei kuitenkaan koske lukio-opiskelijoita tai lukion suorittaneita. Tässä yhteydessä tietosuojaa rukataan, jotta kunnat saisivat eri viranomaisilta valvontaan tarvitsemansa rekisteritiedot.

TV-maksu on tästä lähtien maksettava myös sellaisesta televisiosta, joka "rakenteensa puolesta ei sovellu maanpäällisten TV-lähetysten vastaanottamiseen". Ruotsin TV lähettää nykyisin myös satellittin kautta. Toisaalta osassa Ruotsin aluetta analogiset TV-lähetykset ovat loppuneet. Olisihan kohtuutonta, jos vanhan analogisen purkin omistaja vapautuisi TV-maksusta pelkästään siitä syystä, että purkki ei enää näytä TV-kuvaa!

Hyvin monia uusia lakeja tai vanhojen muutoksia perustellaan Ruotsissa EU-määräyksillä. EU:n piikkiinhän on tietysti helppo panna omia typeryyksiään. Tässä kerrotut lainmuutokset ovat kuitenkin sellaisia, jotka ruotsalaiset ovat keksineet aivan itse. Ja siinä maassa ei viranomaisten ja poliitikkojen kekseliäisyys lopu. Lakien kiertäminen onkin sitten aivan oma luovuuden lajinsa.