Hesari kirjoittaa itsepäisyyspäivänä, (en taaskaan viitsi panna linkkiä, koska Hesari ahneuksissaan on tehnyt mahdottomaksi kirjoituksiinsa viittaamisen siten, että linkit toimisivat myös jutun siirryttyä arkistoon) että Upinniemen varuskunnan päävartiossa kärsitään homeongelmasta. Itse olin siinä samaisessa päävartiorakennuksessa pariin otteeseen vuonna 1977, jolloin vartiovuorot kiersivät varuskunnan eri yksiköiden välillä. Nythän siellä väijyvät varusmiessotapoliisit. Eihän niitä tiloja silloinkaan viihtyisiksi voinut väittää, mutta homeesta ei sentään puhuttu. Tosin rakennusten homeongelmista tiedettiin tuohon aikaan yleensäkin paljon vähemmän kuin nykyisin.
Tässä asiassa oleellista ei mielestäni kuitenkaan ole itse home. Paljon tärkeämpää on se, miten puolustusvoimat pyrkii asiaan liittyviä seikkoja salaamaan:
"Päävartiossa on majoitettuna sotilaspoliisijoukkue. Sen henkilömäärä kuuluu salassa pidettäviin asioihin. Tiettävästi tehtävissä on kerralla kolmisenkymmentä varusmiestä. Varusmiesten mukaan heitä on ohjeistettu niin, että homeongelmista ei saa julkisesti puhua. Yhden varusmiehen mukaan asian julkinen käsittely olisi voinut käynnistää esitutkinnan niskoittelusta."
Ensinnäkin joukko-osastojen vahvuudet tuskin ovat sellaisia sotasalaisuuksia, etteikö potentiaalinen vihollinen halutessaan saisi niitä hyvinkin helposti selville. Toiseksi homeongelma sinänsä ei aivan varmasti ole sotasalaisuus. Siitä puhumisen kieltäminen tuntuisi pikemmin halulta välttää negatiivista julkisuutta. Ja semmoinenhan tietysti haisee homeelle.
Toinen sitaatti Hesarilta:
"Suomenlahden meripuolustusalueen komentaja, kommodori Antero Karumaa luonnehtii Upinniemen päävartion toimintaa osaksi sotilassalaisuuden piiriin kuuluvaksi. "Päävartiosto on rakennettu 1964, ja sen kunto tiedetään. Me olemme käyneet läpi ongelmakohtia ja ne on listattu. Korjaustarve selvitetään yhdessä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Mittavia korjauksia päävartioston rakennukseen tuskin tämän vuosikymmenen aikana tulee. Meidän pitää huolehtia siitä, että korjauskulut pysyvät sovituissa raameissa."
Siihen aikaan, kun minä väijyin Upinniemessä, oli vartio-osastolla kolme tehtävää. Parivartio kiersi varastoalueilla, yksi äijä seisoi rynkky selässä sataman portilla ja yksi paimensi putkaan pantuja varusmiestovereita. Tämä kaikki tapahtui väijyputken pituudesta riippuen joko kolmessa tai neljässä vuorossa. Tuosta tuon osaston vahvuudenkin voi halutessaan kuka tahansa laskea, kun vielä muistaa lisätä siihen lähetin, vaihdonjohtajan ja vartiopäällikön apulaisineen.
Jos nyt joku suunnittelee hyökkäystä Upinniemeen, ei päävartion seinien ja lattiarakenteiden kunto liene hyökkäyksen onnistumisen kannalta lainkaan tärkeä tieto. Kasarmirakennuksetkaan eivät ole ihan uusia. Minun aikanani jonkun verran varusmiehiä oli majoitettuna jopa venäläisten jälkeensä jättämissä kasarmeissa, joita sentään tietääkseni enää ei käytetä majoitustiloina. Mutta korjattavaa varmaan olisi niissäkin kasarmeissa, joissa itse kahdeksan kuukautta (miinus lomat) vietin.
Koko tuosta jutusta jää vähän sellainen kuva, että sotasalaisuutta käytetään tässä mukavana tekosyynä, jonka varjolla voi kieltäytyä puhumasta ikävästä asiasta. Suukapulan paneminen varusmiehille hipoo jo kansalaisoikeuksien rajoittamista ellei sitä suorastaan olekin. Tuleekohan minulle nyt syyte palvelusalaisuuden rikkomisesta, kun tulin paljastaneeksi 28 vuotta vanhoja "sotasalaisuuksia"? |
For all categories
