Send entry via E-mail
 
To:
From:
 Send me a copy.
Text:
  Terveisiä Tartosta

Tarton Raatihuoneentori

Eilinen seminaari herätti paljonkin ajatuksia tekijänoikeuskysymyksistä. Yllättäen alkoi päätäni vaivaamaan kysymys siitä, mitä tapahtuu Internettiin ja muualle tallentamilleni teoksille sitten, kun minua ei enää ole. Tekijänoikeudet ovat nimittäin lain suojaamia peräti 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeenkin. Minulla ei ole lapsia, joten sisareni ilmeisesti perivät minut, jos en laadi testamenttia. Tähän saakka en ole pitänyt sitä tarpeellisena, koska minulla ei ole muuta testamentattavaa kuin suuret velkani, mutta eilen kuullun valossa tilanne on toinen. En halua missään tapauksessa, että sisareni ryhtyvät keskenään riitelemään intellektuaalisen omaisuuteni käyttämisestä.

Tällä hetkellä ei ole tiedossani ketään, jolle voisin uskoa kaikkien julkaisemieni kirjoitusten tekijänoikeudet. Minun täytyy ilmeisesti jakaa eri saitit muutamien hyvien ystävieni kesken. En tiedä, olisiko se jako sitten kielen, teeman vai nettihenkilöllisyyden mukainen. Tämä on ehdottomasti pantava mietintämyssyyn.

Myös eri puolilla Internettiä sijaitseviin postilaatikoihini on tallennettu suuri määrä materiaalia, josta toivoisin jonkun pitävän huolta, jos sattuisin yllätäen kuolemaan. Tähän liittyen muistuu mieleeni tapaus USA:sta, jossa Irakin sodassa kaatuneen nuoren miehen isä halusi saada haltuunsa sodanaikaisen kirjeenvaihtonsa edesmenneen poikansa kanssa, mutta sähköpostipalvelun ylläpitäjä kieltäytyi antamasta sitä hänelle, vaikka hän poikansa perijänä ilman muuta oli tekijänoikeuksien haltija. En ole kuullut, että oikeusistuimista olisi vielä tullut päätöstä tästä tapauksesta.

Sander SilmYövyn aina Tartossa kaupungin Ammattikoulutuskeskuksen oppilasasuntolan yhteydessä olevassa hostellissa nimeltä Kooli. Se ei tarjoa erillisiä mukavuuksia, mutta toki hyvän perusmajoituksen edulliseen hintaan. Eilen Koolin puhelimissa oli jotain vikaa, ja ne tyyttäsivät varattua koko iltapäivän ja illan.

Minulle tämä tietenkin aiheutti huolta, koska jouduin matkustamaan Tarttoon ilman varmaa tietoa majoituksesta. Yleensä Kooliin pääsee ilman ongelmia, mutta esimerkiksi helmikuussa sain vihonviimeisen vuoteen haltuuni, kun hostellissa oli bussillinen moskovalaisia opiskelijoita opintomatkalla. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja istua junaan yhdessä ystäväni Sanderin (kuvassa) kanssa, joka asuu Tartossa ja vieläpä Koolin naapurustossa.

Junassa Sander keksi soittaa vaimolleen Inkalle ja kysyä, löytäisikö tämä netistä jonkun muun numeron hostelliin. Ei löytänyt, mutta meni itse käymään paikan päällä. Selvisi, että puhelimet olivat tosiaankin rikki, mutta kukaan ei ollut huomannut sitä. Olivat kyllä ihmetelleet, miksi kukaan ei soita sinne. Inka kertoi, että vapaita huoneita olisi pilvin pimein, eikä minun tarvitsisisi huolehtia yösijan saamisesta.

Koolin administraattorioppilas

Koolin toimintaa pyörittävät pääasiallisesti ammattikoulun hotellilinjan oppilaat. Sama koskee myös asuntolarakennuksessa sijaitsevaa kahvilaa ja ruokakauppaa. Tällä tavoin oppilaat saavat tehdä työharjoittelunsa omassa koulussa omien opettajiensa johdolla. Palvelualan yritykset koko maakunnassa ovat olleet erinomaisen tyytyväisiä Põllu-kadun ammattikoulusta valmistuneisiin työntekijöihin.

Tänään on kansainvälinen museopäivä, ja siitä syystä Tarton museoissa oli tänään erillistä ohjelmaa. Sisäänpääsy oli myös maksuton, mikä tosin minulle oli merkityksetöntä, koska kansainvälisellä lehdistökortilla pääsen muutenkin museoihin ilmaiseksi. Kävin Taidemuseossa ja Kansallismuseossa (Eesti Rahva Muuseum). Viimeksi mainitussa oli pysyvän näyttelyn lisäksi kaksi valokuvanäyttelyä: Miehen vuosi, jossa Kaarel Nurk kuvaa varusmiespalvelustaan itsenäisen Viron armeijassa ja slovenialaissyntyisen ranskalaisen Klavdij Slubanin Transverses, joka kuvaa Slubanin 1990- ja 2000-luvulla tekemiä matkoja Turkkiin, Balkanin maihin sekä Mustanmeren ja Itämeren maihin.

Tämän illan aion ottaa rauhallisesti. Tämän netti-istunnon jälkeen menen syömään ja siirryn toivottavasti säädyllisen aikaisin yömajaan. Huomenna aamupäivällä matkustan bussilla Tallinnaan ja sieltä sään salliessa kantosiivellä Helsinkiin. Jos kaikki menee hyvin, ehdin vielä illalla saunaankin.