Send entry via E-mail
 
To:
From:
 Send me a copy.
Text:
  Elämää MM-kisojen jälkeenkin

Jääkiekon MM-kisat päättyivät lopulta, joten niistä ei enää ole tarvis kirjoittaa ennen ensi kevättä. Jos jotakuta kiinnostaa, on loppukommenttini luettavissa tästä. Mutta tässä blogissa kirjoitan MM-kiekkoilusta seiraavan kerran lähempänä ensi kevään Riian kisoja.

Elämä jatkuu Wienin jälkeenkin. Huomenna matkustan ensin Tallinnaan, jossa osallistun iltapäivällä Viron Journalistiliiton järjestämään tekijänoikeusseminaariin. Sieltä jatkan illalla Tarttoon yhdessä ystäväni ympäristöportaali greengate.ee:n päätoimittajan, Sander Silman kanssa. Matkaani liittyy siten ainakin siteeksi asiaakin, mutta tunnustan suoraan, että kaikkein tärkeintä on päästä pariksi päiväksi pois tästä hullunmyllystä. Voi olla, että päästän keskiviikkona sivupersoonani muutamaksi tunniksi irti.

Tämän BBC:n uutisen mukaan Mikhail Khodorkovskyn oikeudenkäynnin päätöksenluku on keskeytetty, ja sitä jatketaan huomenna. Ehkä saamme huomenna tietää, kuinka monien MM-kisojen ajan Khodorkovskylla on elämää vain kalterien takana. Koko oikeudenkäynti kaikkineen karvoineen on ollut äärimmäisen poliittinen. Olkoon öljymiljardööri sitten kuinka syyllinen tahansa, ei Venäjällä voi puhua oikeudesta eikä oikeudenmukaisuudesta niin kauan kuin oikeuslaitos tanssii poliittisen johdon talutusnuorassa.

Kuva: rediff.com

Kun nyt olen edes yrittänyt havainnoida jotain vakavaakin asiaa, ryhdyn valmistautumaan huomiseen matkaani. Mahdollisen lukijan ei pidä kuitenkaan luulla pääsevänsä näistä blogauksista vapaaksi poissa ollessani. Virossa on erittäin hyvin toimivia nettiyhteyksiä, joita varmasti käytän siellä ollessani.