Kinobuss Suomessa
Comments: 0
Kinobuss viettää tänä vuonna viidettä syntymäpäiväänsä. Bussin jokakesäiset kiertomatkat ympäri Viroa ovat tällä kertaa saaneet jatkokseen Suomenkiertueen. Aikaisempina vuosina on koukattu Latvian puolelle ja viime kesänä tehtiin turnee Ruotsiin.
Kinobussin projekti käynnistyi viisi vuotta sitten kiertävänä elokuvateatterina, jonka yhteydessä on erityisesti nuorilla mahdollisuus ammattilaisten opastuksella itse kokeilla elokuvantekoa. Vuosien varrella Kinobussista on muotoutunut ympärivuotinen tapahtuma, jonka saa kutsua kylään pienille paikkakunnille.Huomasin vanhoja kirjoituksiani selaillessani, että en ole kirjoittanut Kinobussin perinpohjaista esittelyä suomeksi. Taustatietoa löytyy kuitenkin muutama vuosi sitten kirjoittamistani jutuista ruotsiksi ja englanniksi.
Tapanani on ollut käydä vuosittain Kinobussia tervehtimässä matkan varrella. Tänä vuonna tapasin bussijengin Kautlassa, jossa filmejä näytettiin Ernan retken osallistujille.
Ernan leirissä kuvaamani filmirulla kärsi vahinkoja kotimatkalla. Tästä syystä minulla ei ole Kinobussista tuoretta kuvamateriaalia. Viime vuonna Etelä-Virossa Antslassa ottamani kuvat ovat nähtävissä tässä linkissä.
Kinobussi kiertää Suomea 22.8.-2.9.2005. Pysähdyspaikat on merkitty tähän karttaan.
Back to entries Comment on this entry