2+2=?

Comments: 0    

Dagens Nyheter kirjoittaa tänään, että ruotsalaisilla opiskelijoilla on suuria vaikeuksia matematiikassa. Opiskelijoiden tiedot matematiikassa ovat usein peruskoulun tasolla. DN siteeraa insinööriopiskelijaa, joka kertoo juuri oppineensa laskemaan murtoluvuilla.

Minulle tämä ei ollut yllätys. Jo 1980-luvun alussa kiinnitin asiaan huomiota, kun olin aloittamassa työsuhdetta silloisessa PK-bankissa. Uusille työntekijöille järjestettiin kurssi, jossa opetettiin peruskoulun äidinkieltä ja matematiikkaa.

Osalla uusista työtovereistani tuntui olevan suuria vaikeuksia peruslukujenkin tuntemisessa. Tuhannet ja kymmenet tuhannet sekoitettiin iloisesti keskenään. Ja niillä tiedoilla piti ryhtyä tekemään pankkityötä, jossa ollaan tekemisissä asiakkaiden rahan kanssa!

DN:n artikkelissa esitetään useita syitä heikkoon osaamiseen. Ne voivat kaikki kyllä olla sinänsä oikeita. Mutta niiden tiedostamisesta ja korjaamisesta ei ole juurikaan hyötyä, jos ei puututa perusongelmaan.

Ruotsin kouluissa pidetään tärkeämpänä kouluviihtyvyyttä kuin oppimista. Asian pitäisi tietysti olla tasan päinvastoin. Tuon pankkikurssin loppukokeessa olin minä alle viikon Ruotsissa asuneena ainoa, joka vastasi oikein kaikkiin kysymyksiin. Ilmeisesti kurssikaverini olivat viihtyneet hyvin peruskoulussa.



Back to entries      Comment on this entry



Comment on this entry

Name:

E-Mail:

Homepage:



Security code (as shown above):

Click here to log in to comment

Enter comment:

   

Back to entries