Roskat pois!

Comments: 0    

Älä heitä roskia!
Ilta-Sanomat kirjoittaa tänään, että Helsingissä ei saada roskaajia kuriin. Mäyräkoirien kuoret ja pizzalaatikot jäävät piknikkien jäljiltä vetelehtimään puistoihin. Iltiksen mukaan kaupunkikuvan siisteydestä on tullut ongelma "juuri, kun kaupungin pitäisi valmistautua näyttämään parhaat puolensa yleisurheilun MM-kisavieraille".

IS:n mukaan kaupunkikuva-arkkitehti Marja Uusitalo sanoo, että "tällaista ei ole ennen nähty". Onkohan Uusitalo kulkenut kaupungilla laput silmillään, kun ei ole aikaisemmin roskaamista havainnut. Minä ainakin olen ihmetellyt puistojen ja erityisesti kevyen liikenteen väylien siivottomuutta jo vuosikausia.

Todennäköisesti kenkä puristaakin juuri MM-kisoista. Halutaan vieraskoreuden vuoksi näyttää kisojen aikana vähän siistimmiltä kuin arkioloissa ollaan. Kuskataankohan bultsaritkin taas kisojen ajaksi pakkoevakkoon kuten aikaisemmin on tehty, kun stadiin on odotettu ulkomaisia vieraita?

Pääsyyllisiä siivotoomuuteen ovat tietysti piittaamattomat kaupunkilaiset. Kulttuurisemmissa yhteiskunnissa ei tarvitse joka asiasta erikseen säätää lakia. Ihmiset tietävät muutenkin, mikä sopii sivistyneen käyttäytymisen raameihin.

Myös kaupungin viranomaisilla on syytä vilkaista peilikuvaansa. Roskiksia voisi olla huomataavasti enemmän. Niistä on monin paikoin luovuttu ilmeisesti säästösyistä.

Itse olen varsinkin laitakaupungin kevyen liikenteen väylillä usein kävellyt jopa kilometrejäkin tyhjä tupakka-aski kädessä ennen kuin on löytynyt roskakori, johon sen voisi panna. Ei ole koskaan tullut mieleenikään heittää sitä minnekään matkan varrelle maahan. Valitettavasti kaikki eivät ole ihan yhtä tunnollisia.

On tietenkin hyvä, että kaupungin virkamiehet heräävät edes yleisurheilun MM-kisojen varjolla kauhistelemaan tilannetta. Toivottavasti tässä ei käy samalla tavalla kuin on monta kertaa aikaisemmin käynyt: kisojen aikana paikat putsataan liioitteluun saakka, mutta sen jälkeen jatketaan entiseen malliin. Pelkään pahoin, että juuri tuo tapahtuukin.

Ilmeisesti tästäkin asiasta tarvitaan lakia. Sakot olisi sitten syytä säätää tarpeeksi koviksi, samoin sakottamisoikeus pitäisi antaa poliisin lisäksi jollekin muullekin viranomaiselle. Poliisihan ei tietysti muilta kiireiltään jouda roskaajia jahtaamaan.



Back to entries      Comment on this entry



Comment on this entry

Name:

E-Mail:

Homepage:



Security code (as shown above):

Click here to log in to comment

Enter comment:

   

Back to entries