Myötätuulta

Comments: 0    

Merellä puhalsi tukeva myöteinen. Tuulta oli juuri sen verran, että kantosiipialus vielä liikahti satamasta. Matka ei tuntunut siihen nähden yhtään pahalta, sillä aallonkorkeus oli tuulen voimakkuuteen nähden liki olematon.

Kun edellisen kerran kotona tulin maistaneeksi miestä väkevämpää huihai-juomaa, panin virolaisen Zen-kännykkäliittymäni SIM-kortin varmaan talteen. Se on nyt niin varmassa tallessa, etten itsekään sitä löydä. Niinpä piti tänään hankkia uusi zen-liittymä. Arvelin, että vanhaan ladattu puheaika on mennyttä historiaa, mutta saatan erehtyä. Nimittäin kun äsken latasin pankin kautta lisää tähän uuteen liittymään ja tarkastin sen jälkeen saldon, oli se suunnilleen sen verran lataamaani suurempi kuin muistan vanhalle liittymälle jääneen. Sopivan tilaisuuden tullen kysyn tätä virolaisen Elisan asiakaspalvelusta. Ehkä on niin, että Zen tunnisti minut pankkiyhteyteni nojalla ja automaattisesti yhdisti kahden liittymäni saldot.

Myötätuulisesti on siis matka alkanut. Seminaari alkaa reilun tunnin kuluttua. Koska olen jossain määrin nälkäinen, katson, ehtisinkö syödä jotain ennen seminaaria. Kaljan nyt juon joka tapauksessa, ainakin yhden.

Kuva: Beerguide.ee



Back to entries      Comment on this entry



Comment on this entry

Name:

E-Mail:

Homepage:



Security code (as shown above):

Click here to log in to comment

Enter comment:

   

Back to entries